Julia Romanyuk vahvistaa Imatran Voimistelijoiden valmennustiimiä

19.4.2013

Julia Romanyuk @ Anna Hull

Imatran Voimistelijat saavat vahvistusta valmennustiimiinsä. Elokuussa rytmisen voimistelun vastuuvalmentajana aloittaa entinen huippuvoimistelija Julia Romanyuk. 

Romanyuk tunnetaan voimistelupiireissä lahjakkaana ja määrätietoisena voimistelijana. Hän saavutti uransa aikana useita juniori- sekä aikuisten sarjan Suomen Mestaruuksia. Lisäksi hän on edustanut Suomena sekä EM- että MM-kilpailuissa. Tällä hetkellä "Roma" opiskelee Suomen Valmentajat ry:n  huippu-urheilijasta valmentajaksi -koulutuksessa. Syksyn tullen Romanyuk aloittaa opiskelut Mikkelissä ja valmentaa Imatralla viikonloppuisin.

-Tämä on meidän seuralle ihan mieletön juttu. Kertakaikkisen mahtavaa, iloitsee seuran vastuuvalmentaja Kikka Sissala-Hallikas, jonka työnkuva seurassa tulee myös muuttumaan syksyn tullen.

- Olen tosi innoissani tästä tilaisuudesta, Romanyuk hehkuttaa. 

Julia on tuttu valmentaja imatralaisille alueen leiripäiviltä ja rinkileireiltä. Tässä Antlien Mirella Julian repparissa.